Vuoden 1983 Sudanin sisällissota sai aikaan valtavasti orpoja. Näin käy myös kuudelle sisarukselle, joiden kotikylä tuhotaan ja vanhemmat tapetaan. Matka pakolaiskeskukseen merkitsee yli 1 200 kilometrin kävelyä Afrikan kuivuudessa ja kuumuudessa.
Yli kymmenen vuoden leirielämän jälkeen henkiin jääneet sisarukset saavat turvapaikan USA:sta. Yhdysvalloissa kaikki on toisin. Traumat seuraavat myös uudelle mantereelle.
Draama The Good Lie huolestuttaa teemoiltaan, koska kyseessä on Hollywood-studion tuotos. Saisimmeko jälleen elokuvan, jossa länsimaiset hyvinvoivat...