– Taisi olla joku meidän Aalto-yliopiston professoreista, joka juuri jossain haastattelussa sanoi, että lapset syntyvät nykyään kuluttajiksi. No herranen aika, hehän syntyvät ihmisiksi, puuskahtaa kauppatieteiden tohtori Timo Järvensivu.
Sinänsä Järvensivun voisi kuvitella puhuvan kuluttamisesta suopeammin. Onhan hän väitellyt markkinoinnista. Sen sijaan hän suhtautuu mainontaan ja markkinointiin varsin kriittisesti.
– Minun mielestäni on hyvin häiritsevää, että taloustieteessä oletetaan ihmisten tekevän rationaalisia valintoja. Samaan aikaan taloustieteessä on...