Yksi ihminen loukkaantui vakavasti ja neljä lievemmin lauantai-iltana Vihdissä sattuneessa nokkakolarissa.
Vanhalla Porintiellä lähellä Haimooseen johtavan tien risteystä noin klo 22.30 tapahtuneessa onnettomuudessa oli mukana kaksi henkilöautoa, joista toisessa oli kolme miestä ja toisessa pariskunta.
Onnettomuuspaikalla on liikennevaloilla ohjattu siltatyömaa, jonka kohdalla on vain yksi ajokaista käytössä.
Päivystävän palomestarin mukaan toinen autoista ajoi ylinopeutta ja päin punaista. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle toisen auton kuljettaja oli edelleen sisällä...