Kasvatus- ja koulutuslautakunta ei kannata yksityisen hoidon kuntalisän korottamista tänä vuonna. Se päätti tiistaina kokouksessaan esittää edelleen kunnanhallitukselle, ette yksityisen hoidon tuen kuntalisää tarkastellaan vuoden 2015 talousarvion laadinnan yhteydessä. Lisäksi palvelusetelin käyttöönoton taloudelliset ja toiminnalliset vaikutukset selvitetään vuoden 2014 loppuun mennessä.
↧