Quantcast
Channel: Etusivun syöte
Viewing all 23787 articles
Browse latest View live

Etkö saanut veronapalautusta tänään? Siihen voi olla 7 syytä

$
0
0

Jättisuuret veronpalautukset on maksettu monen suomalaisen tilille tänään tiistaina. Osa joulurahan odottajista on joutunut kuitenkin pettymään, koska raha ei näkynyt tilillä.

Verohallinto on antanut seitsemän esimerkkitilannetta, joissa veronpalautus ei tule tilille.

1. Ilmoittamasi tilinumero on väärä, esimerkiksi suljetun tilin numero.

2. Et ole ilmoittanut tilinumeroa ollenkaan.

3. Olemme käyttäneet palautusta maksamattomiin veroihin tai verovelkoihisi....


Muistutus kissan ja koiran omistajille – nämä joulupöydän herkut ovat lemmikille hengenvaarallisia

$
0
0

Monet ihmisten jouluherkut, kuten suklaa tai rasvaiset ruuantähteet ovat haitallisia ja jopa myrkyllisiä lemmikille. Kissojen ja koirien omistajia varoitetaan erityisesti suklaasta, jonka teobromiini on myrkyllistä lemmikeille. Vaaleaa suklaata vaarallisempi on tumma suklaa, koska siinä tebromiinia on enemmän.

LähiTapiolan eläinvakuutusten asiantuntija Raisa Tarola muistuttaa sanoo, ettei oieni pala ei vielä ole vaarallinen, mutta suklaan antamista lemmikille on hyvä välttää kokonaan.

– Mikäli lemmikki on syönyt jotain sille kuulumatonta,...

Huomio, Tallinnaan menijä! Kolme laivaa menee pian telakalle, eikä korvaajia ole kaikille

$
0
0

Tammikuu on Tallinnan laivoille perinteistä telakointiaikaa. Vuodesta ja remontointi- ja korjaustarpeesta riippuen laivat viettävät telakalla muutamasta päivästä muutamaan viikkoon.

Tänä vuonna Tallinkin Star-alus ja Eckerö Linen m/s Finlandia viettävät telakalla noin pari viikkoa. Viking Linen XPRS puolestaan on telakalla neljä päivää.

Asiasta kertoo uutissivusto Tallinna24.

Huomionarvoista on...

Kausi päättyi kuuteen PM-mitaliin – Nea-Amanda Heinola alitti kuudentena suomalaisena 55 sekuntia 100 metrin vapaauinnissa

$
0
0

Nummelan Kisaajien Nea-Amanda Heinola päätti mitalinhohtoisen uintikautensa mitalitahtiin. Nummelalainen keräsi viikonvaiheessa lyhyen radan Pohjoismaisista mestaruuskilpailuista yhden henkilökohtaisen hopean ja kaksi pronssia sekä kolme viestihopeaa.

– Nämä olivat ensimmäiset aikuisten PM-kisani. Olen mitaleihin tosi tyytyväinen, kertoi Heinola.

Naisten sarjan debyyttikausi onnistui 18-vuotiaalta Heinolalta. Suomen mestaruuksia hän ui neljä ja SM-mitaleita yhteensä kymmenen.

– Kausi meni kyllä hieman yli odotusten.

...

Kuva: Lionel Messin vanha luksusauto myynnissä Suomessa – jo rekisterikilpi herättää huomion

$
0
0

FC Barcelonan huippujalkapalloilija Lionel Messin vanha Audi A7 on myynnissä Suomessa. Autoa myy Raision Laatuautotalo ja se on kaupan verkkohuutokauppa Huutokaupat.comissa. Aikaisempiin auton omistajiin kuuluu myös suomalainen koripallotähti Petteri Koponen.

Ilmoitustekstin mukaan Lionel Messi sai luksusauton uutena käyttöönsä Audilta, joka on FC Barcelonan sponsori. FC Barcelonan koripallojoukkueessa aiemmin pelannut Petteri Koponen puolestaan osti myöhemmin auton Messiltä.

Tiistaina...

Oletko nähnyt tätä naista? Poliisi kaipaa havaintoja 83-vuotiaasta kadonneesta

$
0
0

Helsingin poliisi tiedottaa, että 83-vuotias nainen on kadonnut kotoaan Helsingin Veräjämäestä 11. joulukuuta noin kello 10 aikaan.

Poliisin tiedotteen mukaan nainen pyrkii mahdollisesti julkisilla kulkuneuvoilla Keski-Suomeen.

Naisen vaatetus on seuraavanlainen: puolipitkä tummansininen sadetakki, ruskeanvihreä hattu, käsilaukku ja kaksi kirjavaa kassia.

Havainnot naisesta tulee ilmoittaa hätäkeskukseen numeroon 112.

Otsikkoa muokattu 11.12.2018 kello 13.29: "Poliisi etsii" vaihdettu muotoon "poliisi...

Poliisi sulkee lupahallinnon palvelupisteitä vuoden vaihteeksi, nämä poliisiasemat ovat kokonaan kiinni

$
0
0

Itä-Uudenmaan poliisi sulkee Loviisan poliisiaseman lupahallinnon asiakaspalvelupisteen ja Mäntsälän ja Keravan lupapalvelupisteet kahden viikon ajaksi 24.12.2018–6.1.2019.

Nurmijärven poliisiaseman lupahallinnon asiakaspalvelupiste on suljettuna koko joulukuun ja se avataan jälleen 7. tammikuuta.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen muut lupapalvelupisteet palvelevat siten, että Vantaan poliisiasema osoitteessa Ratatie 11 C on avoinna maanantaista torstaihin kello 8.00–16.15 ja perjantaisin kello 9.00–16.15. Järvenpään ja Hyvinkään poliisiasemat...

HaKin miehille tappio viime hetkillä – joukkueessa turvauduttiin sekalaiseen, mutta hyvään kokoonpanoon sairastelevien miesten takia

$
0
0

Harjun Kiekko taipui viime hetken tappioon lauantaina Grankulla IFK:ta vastaan Kauniaisissa lukemin 8-5.

Vajaamiehistöinen HaKi taisteli voitosta aina 56 minuutille saakka II divisioonan runkosarjan pelissä.

Kotijoukkue pääsi kuitenkin yllättämään HaKin omalla alivoimallaan vastahyökkäyksestä ja Mikko Palotie teki isännille 6–5 maalin.

Voiton GrIFK sinetöi HaKin tyhjään maaliin tasoitusta haettaessa. Isännät osuivat vielä viimeisellä minuutilla verkkoon ja päättivät ottelun 8–5 –voittoon....


Työntekijä kuoli Altian tehtaalla – "Menehtyi välittömästi"

$
0
0

Kuorma-autonkuljettaja menehtyi viime keskiviikkona päivällä Altian tehtaalla työtapaturmassa. Mies kuoli tapaturmaisesti jäätyään auton hydraulitoimisen lastausoven ja perävaunun lattian väliin. 

Työtapaturma tapahtui Altian Rajamäen tehtaan lastausalueella ennen kahta iltapäivällä. Altian tehdas sijaitsee osoitteessa Valta-akseli 4.

Rikoskomisario Markku Heleniuksen mukaan mies menehtyi välittömästi. 

Poliisi tutkii tapausta työtapaturmana.

Asiasta kertoi ensin Nurmijärven Uutiset....

Hotelliaamiaisilla varastelleet napattiin Helsinki-Vantaalla – "Toinen otettiin kiinni lentokoneen sisältä"

$
0
0

Poliisi otti viikonloppuna Helsinki-Vantaan lentokentällä kiinni kaksi yhteensä kahdeksasta niin sanotusta aamupalavarkaudesta epäiltyä miestä.

– Esitutkinnassa on tähän mennessä selvinnyt, että miehet tulivat Suomeen viime viikon keskiviikkona ja olivat poistumassa maasta lauantaina. Tällä välillä heidän epäillään syyllistyneen viiteen varkauteen hotelleissa Vantaalla ja Helsingissä. Toinen miehistä otettiin kiinni lentokoneen sisältä ja toinen lentokoneen ulkopuolelta, sanoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kari Martikainen Helsingin...

Kadonneena ollut 83-vuotias löytyi

Kuplahalli korvataan monitoimihallilla – Vihdin valtuusto myönsi lainan halliyhtiölle

$
0
0

Vihdin Jäähalli Oy rakentaa ensi vuoden aikana palloiluhallin Etelä-Nummelan alueelle Naaranpajuntien varrelle; halliyhtiöllä on Ratapuiston kentällä nyt viimeistä talvea kuplahalli.

Vihdin kunnanvaltuusto myönsi maanantai-iltana keskustelujen jälkeen halliyhtiölle 3,5 miljoonan euroa suuruisen lainan 30 vuodeksi.

Halliyhtiö on suunnitellut on suunnitellut kunnan tontille 65 x 117 metrin suuruisen teräsrunkoisen puolilämpimän monitoimihallin, johon tulee täysimittaisen jalkapallokentän ja juoksusuoran lisäksi yleisurheilun hyppy- ja heittopaikkoja sekä lämmittelytilaa....

Nuoret biisintekijät hämmästyttivät tuomarit – Bändien kehityskaari -projektiin voi vielä päästä mukaan

$
0
0

Lohjan Harjulassa kuultiin jälleen Bändien kehityskaari -projektin musiikkikatselmus. Projekti tähtää nuorten muusikoiden uran edistämiseen. Tänä vuonna karsintatilaisuuteen osallistui vain kaksi kilpailijaa, tyttöbändi Safetybox ja laulaja Iida Paananen. Yllättäen kyse ei ollutkaan karsinnasta.

– Päätimme palaverissa, että emme järjestä karsintaa, koska osallistujia on vain kaksi. Molemmat ovat mukana projektissa, kertoi Jani Méling Lohjan Elävän Musiikin Ystävät ry:stä.

Safetyboxin tytöt löivät ällikällä sekä...

Google paljasti netti-ilmiön Suomesta: "Miten lasketaan keskiarvo?" – "Miten ruskettua?"

$
0
0

Presidentinvaalit, Airiston Helmi, tuhkarokko, aktiivimalli, GDPR, Oodi ja huippukokouksen paikkana toiminut Kalastajatorppa – muun muassa nämä aiheet puhuttivat suomalaisia kuluvan vuoden aikana, ja niistä myös etsittiin runsaasti tietoa verkosta, kertoo hakukoneestaan tunnettu verkkoyhtiö Google.

– Yksi erityisen selkeästi esiin noussut ilmiö oli poikkeuksellisen kuuma kesä, sanoo Googlen analyytikko Jaakko Pihlaja tiedotteessa.

Kesän helteisiin liittyen apua etsittiin erityisesti sinilevätilanteen seurantaan, huoneiden viilentämiseen sekä...

Ahti-sillin teko loppui Suomessa – Lehdet: Myös Felixin kaksi tunnettua tuotetta ulkomaille

$
0
0

Ahti- ja Vesta-sillien valmistus Turun ruokatehtaalla on loppunut ja tuotanto on siirretään Puolaan, kertoo Turun Sanomat.

Viimeiset Suomessa valmistetut sillituotteet purkitettiin marraskuussa. Sillejä ehdittiin valmistaa Turussa 22 vuotta.

Ahti-sillin tuotannosta vastaa norjalainen Orkla-konserni.

...


Kahta miestä ammuttiin ja toista puukotettiin rajusti – motiivina naisen asuminen väärässä paikassa

$
0
0

Kellokoskella syyskuussa tapahtuneen väkivallanteon esitutkinta on valmistunut, Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta kerrotaan.

Tapahtumista vangittuna on ollut neljä miestä epäiltynä tapon yrityksestä.

Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen mukaan tapahtumat saivat alkunsa siitä, kun kaksi uhriksi joutunutta miestä menivät käymään yhden epäiltynä olevan miehen asunnolla Tuusulan Kellokoskella.

...

JÄRJESTÖT

$
0
0

viu.toimitus@media.fi

Järjestöpalstailmoitukset netissä www.vihdinuutiset.fi

Jokainen järjestöpalstailmoitus pyritään julkaisemaan kahdesti, toimitus tiivistää ilmoituksia tarvittaessa.

Järjestöpalstailmoitukset on toimitettava Vihdin Uutisille keskiviikon lehteen viimeistään tiistaina klo 10 ja viikonvaihteen lehteen viimeistään torstaina klo 10.

TSL Luoteis-Uudenmaan opj. Kaikille avoin joululauluilt to. 20.12. klo 18. Nummelan...

URHEILU

$
0
0

viu.toimitus@media.fi.

Urheilupalstat myös netissä www.vihdinuutiset.fi

Urheilupalstailmoitukset on toimitettava Vihdin Uutisille keskiviikon lehteen viimeistään tiistaina klo 10 ja viikonvaihteen lehteen viimeistään torstaina klo 10.

Vihdin Taitoluistelijat Seuran joulunäytös Kauneimmat joululaulut yhdessä Hiiden Laulun kanssa Esbecon Areenalla, la 22.12. klo 15.30. Liput ovelta 10/5€ (3-12v.) Neljän kerran miniluistelukoulu yli 3v tytöille ja...

Selvitys: Valitusaikojen lyhentäminen heikentää turvapaikanhakijoiden oikeusturvan

$
0
0

Turvapaikkapäätösten valitusaikojen lyhentäminen vuonna 2016 heikentää hakijoiden oikeusturvaa, käy ilmi oikeusministeriön teettämästä selvityksessä.

Selvityksen mukaan oikeusavustajien työn laatu vaihtelee suuresti eikä turvapaikanhakijoilla, avustajilla ja viranomaisilla ole yhtenäistä käsitystä siitä, mitä alkuvaiheen oikeusapu pitää sisällään.

Kielteisistä turvapaikkapäätöksestä tehtävien valitusten määräaikaa lyhennettiin vuonna 2016 aiemmasta 30 päivästä 21 päivään. Seuraavan oikeusasteen valitusaika lyheni kahteen viikkoon.

Oikeusministeriö kertoi...

Lankapaja Oy auttaa lapsiperheitä ja vanhuksia – hyväntekeväisyyteen kymppitonni

$
0
0

– Asiakkaat ovat jo 30 vuoden aikana saaneet tarpeeksi hyllyn perukoille pölyttymään jääneitä veitsisarjoja. Punaviinipulloihin uponneet varat käytetään tänä vuonna toisin. Maassamme on paljon heitä, jotka tarvitsevat meidän apua, jotka voimme auttaa. Miksemme siis auttaisi? Näin kuvailee Lankapaja Oy:n toimitusjohtaja Kari Timgren yrityksessä tehtyä päätöstä lahjoittaa tänä vuonna asiakkaiden joululahjoihin kuluneet rahat hyväntekeväisyyteen.

Kohteeksi valikoitui apua tarvitsevat lapsiperheet ja vanhukset; Hope Lohja...

Viewing all 23787 articles
Browse latest View live